WISER VESIVUOTOSENSORI Anturi 2609192
WISER VESIVUOTOSENSORI
Wiser on älykotijärjestelmä, joka lisää kodin mukavuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta edullisesti ja helposti.
Wiser-älykoti koostuu erilaisista laitteista, joita voidaan ohjata langattomasti eri tavoin. Wiser puhelinsovelluksella voidaan tehdä käteviä tilanneohjauksia, ajastuksia tai esimerkiksi säätilan vaihteluihin perustuvia automaatioita. Laitteet keskustelevat myös keskenään, joten kodin toimintoja voidaan automatisoida tapahtumaan ilman käyttäjän huomiota. Wiser-järjestelmä voidaan asentaa normaaliin kaapelointiin tai langattomasti.
Langaton vesivuotosensori sijoitellaan irrallisena sopivaan paikkaan, josta se raportoi vesivahingosta. Kun laite havaitsee tason pinnalla vettä, se lähettää käyttäjän puhelimeen notifikaation mahdollisesta vuodosta. Laite antaa myös paikallisen äänimerkin, joten puhelinta ei tarvita.
Käyttöesimerkki 1: Vesivuotosensori keittiön alakaapissa vesiliitäntöjen lähellä varoittaa esimerkiksi matkalla olevalle käyttäjälle vesivuodosta. Laite osaa myös ohjata halutessa muita laitteita automaattisesti pois päältä esimerkiksi ohjattavien Wiser-pistorasioiden avulla.
Ominaisuudet:
Pariston käyttöikä on noin 5 vuotta (3VDC, 2x LR03 AAA -paristoa sisältyy pakkaukseen)
Tuotteen mitat: 70,8 x 68,7 x 19mm
Schneider Electricin Wiser-järjestelmän täydellinen käyttö vaatii keskusyksikön (snro 2622118, CCT501901, Matter-sertifioitu), Wiser by SE-älypuhelinsovelluksen, käyttäjätilin sekä internet-yhteyden. Järjestelmän käyttö on maksutonta.
Certified by Cozify: Voidaan yhdistää ja käyttää Cozify-älykotijärjestelmässä.
Voidaan käyttää myös muissa älykotijärjestelmissä niiden tukemien toimintojen mukaisesti mm. Homey, Home Assistant. HUOM: Käyttäminen näissä järjestelmissä vaatii erilliset sovellukset ja niiden käyttämisessä sovelletaan järjestelmän valmistajan erillisiä käyttöehtoja. Järjestelmän tuesta vastaa järjestelmän valmistaja.
IP44, käyttölämpötila -10-50C. Laite on tarkoitettu yksityiseen koti- ja sisäkäyttöön.
Laite on mahdollista yhdistää Nordpoolin pörssisähködataan yhteensopivan PowerTagin kautta
- TuotenimiWISER VESIVUOTOSENSORI
- ToimittajaSchneider Electric Finland Oy
- TuotekategoriaAnturi
- TuotesarjaWiser
- Tuoteryhmä26 Kellokytkimet, termostaatit ja valaistuksenohjaus
- Pitkä tuotenimiWiser vesivuotosensori Zigbee, langaton
- TuotenimikeWISER VESIVUOTOSENSORI
- Sähkönumero2609192
- ETIM-luokkaEC000926
- Kotelointiluokka (ip)IP44
- Asennustapapinta-asennus
- Värivalkoinen
- Varastoitava